Tammion saaren nimi tulee ruotsinkielisestä nimestä Stammö, kantasaari. Ensimmäinen pysyvä asutus Tammioon syntyi 1500-luvulla, jolloin saaressa oli yksi tila. 1500-luvun lopun vuosikymmeninä saari kuitenkin autioitui venäläisten hyökkäysten seurauksena. 1600-luvun lopulla saareen asettuivat virolahtelaista juurta olevat Kiiskit ja alkujaan avioliiton kautta saareen tulleet Pitkäset. Samalla saari suomalaistui. Saaren kolmas kantasuku, alkujaan Inkeristä tulleet Suomalaiset, asettuivat saareen Isonvihan jälkeen.
Saaren pohjoispäässä on suojaisa luonnonsatama, jonka ympäristöön kyläasutus on syntynyt. Kylä jaetaan Länspäähän sataman ympäristössä sekä Itäpäähän, josta avautuvat näkymät aavalle merelle. Saaren alkuperäinen rakennuskanta on pääosin 1800-luvulta.
Pääelinkeino Tammiossa oli kalastus, jota harjoitettiin ympäri vuoden sekä myyntiin että kotitarpeiksi. Tammiolaisilla oli kalamajoja Ulko-Tammiossa ja pienemmillä ulkosaarilla. Talvella pyydettiin jäältä pitkillä pyyntiretkillä myös hylkeitä, joista hyödynnettiin varsinkin nahka ja monikäyttöinen rasva, mutta hylkeenlihaakin voitiin syödä. Lisäksi jokaisessa talossa oli lehmä tai pari, jotka laidunsivat luonnonniityillä. Saaren maaperä on köyhä ja kallioinen, ja talojen pienillä peltotilkuilla voitiin viljellä lähinnä perunaa. Viljaa ja perunaa käytiin vaihtamassa suolasilakkaan Viron pohjoisrannikolla, jossa käytiin ns. seprakauppaa.
Sulan veden aikaan liikuttiin veneellä ja jäiden aikana hevosella ja reellä tai suksilla. Syksyllä ja keväällä kelirikkoaikaan saari saattoi kuitenkin olla viikkoja eristyksissä mantereesta. Koska saaressa kasvoi vähänlaisesti rakentamiseen kelpaavaa puuta, talojen hirsikehikot ostettiin yleensä valmiina mantereelta. Ne kuljetettiin talvella jäätä myöten saareen, jossa ne pystytettiin. Tammiossa veistettiin myös veneitä, tunnetuimpana Aleksanteri “Saska” Pitkäsen veneenveistämö Ketholmalla. Saaressa toimi oma suutari.
Tammion nuoret avioituivat keskenään tai esimerkiksi kuorsalolaisten ja muiden saarten sekä Virolahden ja Vehkalahden rannikkokylien nuorten kanssa. Koska saarelaisilla oli vain muutama sukunimi ja etunimien valikoimakin oli rajallinen, tunnettiin saaren isännät usein oman nimensä lisäksi isän- ja talonnimillä. Vanhat henkilönimet ovat säilyneet käytössä Tammion vanhojen talojen nimistössä.
Tammion kylän kulta-aikaa olivat 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alkukymmenet, jolloin saarelaiset varustivat useita talonpoikaisaluksia ja kuljettivat niillä rahtia mm. Pietariin. Monissa saaren taloissa onkin tältä ajalta Pietarista hankittua esineistöä ja huonekaluja. Saaresta louhittiin kiviä ja laivattiin hiekkaa ja halkoja. Tällöin kylässä oli viitisenkymmentä taloa. Herrasväki alkoi viettää saarella kesiä 1800-luvun lopulla ja ensimmäiset kesähuvilat Tammioon rakennettiin 1900-luvun alussa.
Oma kansakoulu saareen perustettiin vuonna 1891 ja seurantalo, Kalastajapirtti, 1920-luvun alussa. Parhaimmillaan saaressa toimi kaksikin kauppaa. Kylässä oli aktiivista nuorisoseuratoimintaa, kalastusosuuskunta ja oma kalansuolaamo Ketholman pienellä saarella Tammion kupeessa. Etenkin itsenäistymisen jälkeen Tammion nuoret miehet työllistyivät myös esimerkiksi merivartiostoon ja luotseiksi. 1930-luvulla saaressa toimi myös merisuojeluskunta.
Rahdin laivauksen kulta-ajat päättyivät Venäjän vallankumoukseen, joka lopetti tuottoisan purjehduksen Pietariin. Talvi- ja jatkosodan jälkeen muuttuneet rajat pienensivät kalavesiä ja itäisen Suomenlahden kalastajien mahdollisuudet harjoittaa ammattiaan heikkenivät. Tammion asukkaat muuttivat vähitellen työn ja koulutuksen perässä mantereelle, varsinkin Kotkaan ja Haminaan. 1950-luvulla saaren ympärivuotinen asutus päättyi. Sen jälkeen vanhat kalastajatalot ovat toimineet saarelaissukujen jälkeläisten kesänviettopaikkoina. Kylän ulkopuolelle on noussut myös kesämökkejä.
Tammion kyläalueella on voimassa suojelukaava, joka määrittää, ettei kylän alueelle rakennettaessa talojen täytyy ulkoisesti vastata vanhaa rakennuskantaa. Saareen ei ole vedetty sähköjä. Tammio on määritetty valtakunnallisesti merkittäväksi ympäristöksi ja maisema-alueeksi. Kylä on ollut ehdolla myös Suomen listalle UNESCOn maailmanperintökohteeksi.
Vireässä saaressa on nykyisin kotiseutumuseo, kirjasto ja kesäkirpputori ja siellä järjestetään kesäisin taidenäyttelyitä Kalastajapirtillä. Yhteysvene Tammioon kulkee kesäaikaan kolmesti viikossa Kotkan Sapokasta.
Lähteet: Tammio.fi
Tunnetko kylän tarinoita tai onko sinulla valokuvia kylästä? Ota yhteyttä museon väkeen!
