Töytärin kylä on ilmeisesti syntynyt Salmenkylän ja Husula-Husupyölin ulkoasutuksena, mihin viittaavat maanomistusolot sekä kylästä 1500-luvulla käytetty nimi Landbobacka, Lampuodinmäki. Töytärin asutuksen kantatalona on ollut ainakin Salmenkylän Wundranckien hallussa ollut tila. Lampuodinmäki muuttui itsenäiseksi rälssitaloksi, eikä sidettä vanhaan kanta-asutukseen voi enää 1540-luvulta peräisin olevista tilikirjoista todeta. Töytärin kylä muodostui alkujaan Stöder-suvun knaappikartanosta, jonka ensimmäinen nimeltä tunnettu isäntä oli 1500-luvun puolivälissä mainittu Martti Antinpoika.
Töytärin hovi
Asiakirjoista tunnettu Töytärin eli Stensbölen hovin historia alkaa lähinnä 1500-luvulta. Töytärin hovi oli aikanaan aateliskartano ja vielä 1800-luvun lopun asiakirjoissa hovia nimitettiin allodiaalisäteritilaksi. 1500-luvulla Töytärin hovi kuului Ruotsi-Suomen mahtavan Horn-suvun edustajille eli valtaneuvos Klaus Henrikinpoika Hornille, hänen pojalleen Henrik Klaunpoika Hornille ja tämän pojalle Kaarle Henrikinpoika Hornille. Horneilla oli Vehkalahdella tiloja myös Salmenkylässä, Reitkallissa, Pyölissä, Sivatissa ja Hietakylässä. Klaus Hornin kuoltua vuonna 1520 Vehkalahden tilat jäivät hänen vaimolleen Kristiina Hornille, joka oli kotoisin Vehkalahdelta, Niilo Poitzin tyttärentytär. Kristiina Hornin jälkeen tilat jäivät hänen pojalleen Henrik Hornille, jolta ne edelleen peri 1580-luvulla poika Kaarle Horn.
Kaarle Horn antoi tilat lainan panttina Klaus Tottille, jonka kuoleman jälkeen panttimaat jäivät hänen pojalleen Henrik Tottille. Henrikin vaimon Sigrid Vaasan isä oli Erik XIV. Kun Henrik kuoli nuorena maanpaossa Puolassa, Vehkalahden omistukset kuuluivat hänen vaimolleen. Näin hovi sai siis omistajakseen prinsessan.
Noin 1610 Töytärin hovin omistajaksi tuli Henrik Klaunpoika Fleming, Henrik Hornin tyttärenpoika, joka lahjoitti kartanon 1625 Eerik Juhananpoika Tvillingille. Tvillingit aateloitiin 1651 nimellä von Zwilling. Erik Zwillingin tytär Elisabet Magdalena peri kartanon veljensä kuoltua. Suvun aiemmista jäsenistä poiketen Elisabet Magdalena asui Töytärillä. Hän oli naimisissa liivinmaalaisen pastori Neubaun kanssa. Varsinaista isännyyttä lienee pitänyt heidän poikansa Axel Neubau. Tämä kuoli vuonna 1730, jolloin Töytärin kartanon peri hänen sisarenpoikansa, balttilaiseen aatelissukuun kuulunut kersantti Georg Gustaf Heideman. Kersantin isännyys jäi lyhytaikaiseksi, sillä jo vuonna 1735 hovi jälleen myytiin.
Vuosina 1735-1740 Töytärin hovin omisti everstiluutnantti, sittemmin kenraaliksi ylennetty Lorens Glansenstierna, linnoitusupseeri ja Haminan komendantti. Vaimonsa kreivitär Elsa Creutzin perintönä Glansenstierna sai myös Pyötsaaren rälssitilan omistukseensa. Kenraali Glansenstierna kuoli vuonna 1740 ja sen jälkeen vaimo myi vuonna 1746 Töytärin kartanon ja muutti Turkuun. 1746 Töytärin kartanon osti kauppias ja Haminan kaupungin raatimies Daniel Steven. Samalla kertaa hän osti myös Pyötsaaren tilan, joka myöhemminkin noin viidenkymmenen vuoden ajan siirtyi omistajalta toiselle Töytärin hovin mukana. Steven piti tiloja vain pari vuotta, 1746-1748.
1748-1749 Töytärin hovin omisti asessori Kristofer Meder. Pian Meder lahjoitti kartanon haminalaiselle ”madam” Maria von Klundtille, joka omisti tilan vuosina 1749-1758.Yleensä tila asiakirjoissa mainittiin omistajan miehen, Haminan venäläisessä varuskunnassa palvelleen majuri Jacob Stuartin nimissä. 1758 tila myytiin maanmittari Jonas Necklinille, jonka suvulla kartano pysyi 1800-luvun alkupuolelle. vuodesta 1799 lähtien Töytärin hovin omistajana mainitaan asiakirjoissa majurinrouva Karger ja hänen kuoltuaan vuonna 1820 majuri Kargerin perikunta. 1820-luvun alkupuolelta lähtien Töytärin hovia asusti pääkonsuli vapaaherra Agathon von Archenholtz. Tila pysyi kuitenkin pitkään Kargerin perikunnan hallussa, ilmeisesti vapaaherralla ei ollut varaa maksaa kauppasummaa. 1853 tehdyllä kaupalla vapaaherra Agathon von Archenholtz ja vaimonsa vapaaherratar Fredrique von Archenholtz, omaa sukua Armfelt, myivät Töytärin hovin 4300 hopearuplalla eversti Alexander Leonhard Carl Schulmanille, joka oli vanhaa Itä-Preussista tullutta aatelissukua (Schulmanien hallussa oli 1600-luvulla Onkamaan läänitys). Schulmanin perhe asui Töytärillä vuosina 1853-1857. 1868 tila myytiin Erik Langille, joka oli kauppias ja laivanvarustaja Haminassa. Muutaman vuoden kuluttua Lang myi Töytärin hovin meijerinjohtaja Rudolf Klossnerille, joka oli tullut Sveitsistä juustomestariksi Sippolan hoviin vuonna 1856. Klossner myi Töytärin hovin poliisikonstaapeli Anders Gustaf Falckille, jonka omistuksessa kartano pysyi parikymmentä vuotta. 1890-luvulla Töytärin hovin omistajiksi tuli Nopasen suku.
Hovin omistajat eivät yleensä asuneet tilalla, vaan hovia viljeli vuokralaisena lampuoti. Pisimpään lampuoteja olivat 1500-1600 luvun taitteessa Suomalaiset. He lähtivät Töytäristä 1630-luvulla, jonka jälkeen lampuodit vaihtuivat tiheään. Vielä 1800-luvun jälkipuoliskon asiakirjoissa hovilla mainitaan olleen vuokramiehenä Matti Taavetinpoika Lahtela. Hovilla oli myös torppareita sekä renkejä ja piikoja.
Hovin maatalous oli jo 1700-luvun lopulla taantunut ja peltoala vähentynyt. Sama suuntaus jatkui 1800-luvun alkupuolella.
