Siirry pääsisältöön

Hietakylä

Kohteen Hietakylä kuva

Vehkalahden Hietakylä on sijainnut Kirkkojärven itärannalla, Kirkkojärveen pistävän niemen eteläosassa, nykyisen Haminan kaupungin lounaisosassa. Se syntyi 1300-luvulla ruotsalaisten uudisasuttajien kyläksi, ja sen alkuperäinen nimi oli Sandby. Se mainitaan ensimmäisen kerran jo v. 1396 Erengisle Niilonpojan Vehkalahdelle päivätyssä kirjeessä. Kyseisessä asiakirjassa mainitaan Hietakylän tilan kuuluneen eräälle Lauri Blekarille, mutta jääneen autioksi ja päätyneen kruunun haltuun. Vuoden 1551 maakirjassa Hietakylään on merkitty yksi kokovero, mutta veroa maksaneiden savujen eli talojen lukumäärä on voinut olla hieman suurempi.

Kaupungin kainalossa sijainnut Hietakylä satamineen muodostui jo 1700-luvulla käytännössä Haminan kaupungin esikaupunkialueeksi. Hietakylässä asui etenkin laivureita ja muita merenkulkijoita. Alueen asukkaat luettiin kuitenkin kuuluviksi Vehkalahden seurakuntaan.

Lähteet: 

Museovirasto, Muinaisjäännösrekisteri, kyppi.fi

Ragnar Rosén 1936: Vehkalahden pitäjän historia I

Martti Korhonen 1981: Vehkalahden pitäjän historia II

 

Tunnetko kylän tarinoita tai onko sinulla valokuvia kylästä? Ota yhteyttä museon väkeen!

Kuvagalleria

Katunäkymä Hietakylässä 1910-luvullaValokuva Hietakylässä olleesta talosta, jonka arvellaan olleen 1700-luvulta. Valokuvattu ja purettu 1950-luvulla.Hietakylän vanhoja ranta-aittoja. Osa aitoista rakennettu 1700-luvun alkuvuosina. Aitat purettiin laiturin uudelleenjärjestelyn yhteydessä 1920-luvun alussa.Hietakylän ranta-aittoja.Hinaaja Talo Hietakylässä vuonna 1905.