Myllykylän läpi virtaa Vehkajoki. Kylän halki kulkee myös maantie Lappeenrantaan. Molemmat ovat vaikuttaneet kylän historiaan – joki kauemmin, tie erityisesti 1900-luvulla. Suurimmat tilat ovat olleet Myllykylän kartano ja Puustellin tila..
Leirikankaan karmeat kohtalot
Hattujen sodan eli pikkuvihan aikaan 1741 ruotsalaiset Upplannin jalkaväkirykmentin joukot leiriytyivät ylipäällikön sijaisen Buddenbrookin johdolla Myllykylässä. 5000:n miehen leiri kulutti maastoa, ruokaa pakko-otettiin paikallisilta ja hevoset laidunsivat pelloilla. Samoihin aikoihin venäläiset tekivät alueen kyliin ryöstöretkiä. Vuoden 1742 talvella kulkutautiepidemia tappoi noin 2000 sotilasta, jotka haudattiin Leirikankaaksi kutsutun alueen joukkohautoihin. Sodan loppuvaiheessa 1743 ylipäällikkö Lewenhaupt jätti Mäntlahden murroksen puolustusaseman taistelutta ja perääntyi 25 000 miehen joukkonsa kanssa polttaen matkalla Haminan. Vehkalahti ja Hamina päätyivät muun Vanhan Suomen osana Venäjän valtaan. 1870-luvulla kerrotaan Leirikankaalla kulkeneen luita kerääviä naisia ja lapsia, jotka myivät ne Haminan luujauhotehtaalle. Lapsille kerättäviä luita väitettiin “jäniksen luiksi”. Leirikankaalla sijaitsee muistopaasi.
Kartano ja Puustelli
Kartano voidaan määritellä omavaraiseksi suurtilaksi, jonka tuotto mahdollistaa omistajiensa säädynmukaisen elämän. Myllykylän varsinaisesta kartanosta kerrotaan enemmän näyttelyn kartanohuoneessa. Kartano on perustettu 1610 ja on ollut pidempiä aikoja esim. 1700-luvulla Beijerin ja 1800-luvun alussa kenraalimajuri Argunin omistuksessa. Saverolta siirretty karjanhoitajakoulu toimi kartanolla vuoteen 1918. Vuonna 1922 sen osti myöhempi kunnallisneuvos ja kansanedustaja Emil Lautala, joka kehitti siitä toimivan suurtilan.
Puustellin tilalla oli 1500-luvun lopussa verovapaus eli käytännössä kartanostatus, mutta köyhtynyt ja sotavankeudessa ollut isäntä Simo Ryting muutti Viroon. Kruunulta tilan saaneen sotaleskirouva Gertrud von Lippen seuraelämän jälkeen tila vaihtoi 1640-luvulta lähtien tiuhaan omistajaa. Tila menetti verovapautensa ja kartanostatuksensa, kun Ruotsin valtio teki siitä upseerin virkatalon eli puustellin (boställe) vuonna 1695. Myllykylän puustellin baltiansaksalainen isäntä oli kauppias ja tullitirehtööri Mårten Steven. Hän perusti Vehkajoen Sahakoskeen ensimmäisen sahan vuonna 1723. Saha tarjosi alueen asukkaille töitä, kun sahatavara toimitettiin Haminaan ja sieltä vientiin ulkomaille.
Kun Vehkalahti päätyi 1743 Venäjän haltuun, Puustellin omisti hetken venäläisen varuskunnan komentaja Lanow, mutta hänen jälkeensä tilaa hallitsi haminalainen kauppias ja Poitsilan ja Vilniemen silloinen kartanonherra Heino Bruun. Bruunin kuoltua 1790 hänen vävynsä Christian Daniel Steven hoiti tilaa suunnitelmallisesti. Hänen poikansa, 1781 syntynyt isänsä kaima C.D. Steven, väitteli tohtoriksi 17-vuotiaana. Steven oli Linnén opissa ollut kuuluisa kasvitieteilijä, joka teki elämäntyönsä Etelä-Venäjän maatalouden ylitarkastajana. Puustellin tilan puistoon istutettiin harvinaisia puita ja pensaita pihtakuusista tammiin luultavasti hänen vaikutuksestaan, vaikka hän ei synnyinseudullaan käynytkään enää 24-vuotiaan jälkeen. Sen sijaan hänen veljensä Fredrik eli Myllykylän isäntänä 1800-luvun puoliväliin.
Puustelli vaihtoi omistajaa useita kertoja vuoteen 1918, jolloin Vehkalahden kunta osti sen tuottamaan tuloja kunnalle. Tilalla oli pehtoori eli isännöitsijä ja kymmenkunta työntekijää, timpuri, karjakko ja sikalanhoitaja. Lisäksi kausitöihin palkattiin apuvoimia. Lypsäviä ayshire-lehmiä oli 1930-luvulla noin 35 sekä nuorta karjaa ja sonneja yhteensä noin 20 päätä. Hevosia oli kymmenkunta ja sikoja noin 45. Peltoa oli parhaimmillaan 100 hehtaaria, metsää 300 hehtaaria. Metsistä hakattiin muun muassa kunnan koulujen polttopuut. Sotien jälkeen maailma muuttui, maita luovutettiin evakoille yli puolet pelloista ja rakennemuutos koetteli maataloutta. Kunnantilan toiminta lopetettiin kannattamattomana vuonna 1963. 1975-1993 Puustellissa toimi emäntäkouluna aloittanut valtion kotitalousoppilaitos.
1900-luvun Myllykylä
Kartanon, Puustellin ja Koskenheimon (ent. Brandstaka) tilan vellikellojen kerrotaan kuuluneen Myllykylän äänimaisemaan 1900-luvulla. Kellot kutsuivat työhön aamuseitsemältä, puolipäiväselle eli lounaalle puoliltapäivin ja sen jälkeen takaisin työhön, sekä soittivat työpäivän päättymisen merkiksi iltaviiden aikoihin.
Myllykylän kivinen maantiesilta Vehkajoen yli rakennettiin 1911. Vahvarakenteinen silta on edelleen olemassa. Keväinen tukinuitto Vehkajoella keräsi paljon työväkeä uittotyöhön ja taloihin majoittumaan. Useat metsäyhtiöt uittivat Vehkajoessa, joten uittoaika kesti useita viikkoja.
Myllykylä oli 1900-luvun alussa vielä hiljainen maalaiskylä, jonka elämä vauhdittui 1930-luvulle tultaessa. Puustellin kunnantilalle oli perustettu lastenkoti heti sisällissodan jälkeen. Kylän kansakoulu valmistui vuonna 1929 ja seuraavana vuonna kylään perustettiin Vehkalahden kunnalliskoti (käytännössä siis vanhainkoti) ja mielisairaala. (Kunnalliskodin toiminta lakkasi ja se purettiin 1980-luvulla.)
J.E. Anttilan kauppa oli koko kylän keskipiste. Urheiluseura Vanhaa myllyä laajennettiin ja koko Kymenlaakson ensimmäinen vehnänjauhatuskoneisto otettiin käyttöön. Kylästä oli komea edustus myös valtionhallinnossa, kun samaan aikaan eduskunnassa oli peräti kaksi myllykyläläistä, Myllykylän kartanon Emil Lautala ja taloustirehtööri Aleks Koskenheimo. Myllykylän Tahti järjesti muun urheilun lisäksi vuodesta 1956 lähtien mäkihyppyä Tillinmäen hyppyrimäessä.
Siirtolaisasutus
Sotien jälkeen Myllykylän suurtilojen maista lohkottiin suuria alueita Karjalasta sotaa paenneille. Haminaan ja Vehkalahdelle asettui erityisesti säkkijärveläisiä. Talojen rakentaminen oli raskasta, koska rakennusmateriaaleista oli huutava pula ja niihin tarvittiin ostolupa. Ensimmäinen talvi oli monille vaikea, koska satoa ei oltu vielä saatu korjuuseen ja oli elettävä niukoilla korttiannoksilla. Ensin rakennettiin yleensä yhden huoneen saunatupa, jossa voitiin asua rakennusaika, ja sitten navetta ja varsinainen päärakennus.
Lähde: Kapiainen Ilta, Kapiainen Erkki, Uski Ahti, Vitikainen Olli, Kaukiainen Olavi (2006): Myllystä kaikki alkoi. Kotiseutujulkaisu Vehkalahden Myllykylästä. Kotkaset.
